Omaehtoinen koulutus
Hierojan ammattitutkinto
Ajankohta
03.09.2012 - 16.08.2013
Hakuaika päättyy
31.05.2012
Pääsyvaatimukset
Kansakoulun tai peruskoulun päättötodistus, vähintään 20 vuoden ikä, sekä Opetushallituksen määräyksen 39/011/2011 mainitut terveydentilan vaatimukset.
Työttömien on mahdollista opiskella omaehtoisessa koulutuksessa työttömyysetuudella, mikäli koulutus on päätoimista. Ota yhteyttä lähimpään työ- ja elinkeinotoimistoon ennen koulutukseen hakeutumista. Jos opintoja ei voida tukea työttömyysetuudella, voi silti olla mahdollisuus opiskella sivutoimisesti työttömyysetuutta menettämättä. Lisätietoa löydät: www.mol.fi.
Toteutustapa
Koulutus toteutetaan 1.1.2012 voimaan tulevan hierojan ammattitutkinnon perusteiden mukaisesti. Koulutuksen laajuus 50 ov eli 1750 h ja toteutus kokopäiväopiskeluna. Koulutus sisältää hierojan ammattitutkintoon kuuluvat näytöt. Koulutukseen otetaan 20 opiskelijaa.
Tavoite
Tavoitteena on hierojan ammattitutkinnon suorittaminen. Oulun Aikuiskoulutuskeskus on järjestänyt hierojan koulutusta jo vuodesta 1983 alkaen. Toimimme kiinteässä yhteistyössä Oulun ja Lapin läänin työelämän edustajien kanssa ja näin ollen koulutuksemme vastaa työelämän asettamiin tulevaisuuden haasteisiin.
Ammattitutkintolain mukaisen hierojan am-mattitutkinnon suorittaminen vastaa terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/94) ja sitä täydentävän asetuksen (564/94) tarkoittamaa nimikesuojatun ammattihenkilön ammattinimikettä ’koulutettu hieroja’.
Lisäksi ammattitutkintolain mukaisesti suoritettu tutkinto antaa kansainvälisen kelpoisuuden hierojan ammatti-tehtäviin. Koulutetun hierojan ammattinimike mahdollistaa arvolisäverovapauden hierojan toimen osalta.
Sisältö
Hierojan ammattitutkinnon 2011 näyttötutkinnon perusteiden mukainen sisältö tutkinnon osittain
Pakolliset tutkinnon osat:
Hierojana toimiminen
- Terveydenhuolto henkilöstöa koskevat lait ja asetuset sekä eettiset säännökset
- Tuki- ja liikuntaelimistön anatomia
- hieronta
Hieronta hoitotapahtumana
- Työharjoittelu ja asiakastyöt
- Fysiologia ja tautioppi
Hieroja yrittäjänä
Lisäksi tutkinnon suoritus edellyttää 1 valinnaisen tutkinnon osan suorittamista jostain seuraavista tutkinnoista:
Hierojan eat, sosiaali-ja terveysalan pt, liikunnanohjauksen pt, liikunnan at
Kustannukset
Opiskelijamaksu 600 €, joka suoritetaan koulutuksen aikana kolmessa erässä. Koulutus on päätoimista opiskelua, joten siihen on mahdollista hakea opintotukea. Lisätietoja Kelan toimistoista. Näyttötutkinto suoritetaan näytöillä, joista opetushallitus perii tutkintomaksuna 58 €.
Jos olet aikaisemmin maksanut hierojan ammattitutkinnon tutkintomaksun, maksua ei tarvitse enää suorittaa, mikäli voit todistaa maksaneesi tutkintomaksun saman tutkinnon osalta. Mikäli opiskelija keskeyttää koulutuksen kolmen viikon jälkeen koulutuksen alkamisesta, osallistumismaksu on maksettava.
Peruutus
Mikäli koulutukseen ilmoittautuu vähemmän kuin 16 opiskelijaa, pidätämme oikeuden peruuttaa koulutus tai siirtää se toiseen ajankohtaan.
Muuta
Koulutusrahasto palkitsee 366 euron suuruisella, verottomalla ammattitutkintostipendillä alle 64-vuotiaat aikuiset, jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi näyttötutkintojärjestelmän mukaisen kokotutkinnon. Edellytyksenä on mm., että hakija on ennen tutkinnon suorittamista ollut työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan vähintään viisi vuotta. Rahaa on haettava viimeistään vuoden kuluessa tutkinnon suorittamisesta. OAKK:n toimisto neuvoo hakumenettelyssä. Katso lisätietoja: www.koulutusrahasto.fi
Yhteyshenkilö(t)
Kouluttaja Kari Tirkkonen, p. 044 703 7770
Sähköpostia voi laittaa muodossa etunimi.sukunimi@oakk.fi
- Hae koulutukseen
- Hakulomake PDF-muodossa (palautetaan postitse tai faksilla)

