Käytä mahdollisuutesi opiskeluun!
Aikuisten opiskelumahdollisuudet ovat tänä päivänä erinomaiset. Voit hankkia itsellesi ammatillisen tutkinnon (perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon) tai hankkia itsellesi jonkin uuden taidon esim. tietotekniikkaan liittyen. Aina ei myöskään ole itsestään selvää, mihin ammattiin haluaisi. Työvoimakoulutuksena toteutettavasta ohjaavasta koulutuksesta voi silloin löytyä ratkaisu.
Myös aikuisena opiskeluun on mahdollista saada tukea elämäntilanteesta riippuen. Tukimuodoista löydät lisätietoa seuraavilta sivuilta: KELA, Työ- ja elikeinotoimisto ja Koulutusrahasto.
Aikuisten koulutusmuotoja
Omaehtoinen koulutus
Pääasiassa työssä oleville tarkoitettua omaehtoista koulutusta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Koulutusta toteutetaan useimmiten ilta/monimuoto-opiskeluna. Oppilaitos perii koulutuskohtaisen opiskelijamaksun sekä OPH:n perimän näyttötutkintomaksun (58 €), mikäli kyseessä on näyttötutkintoon valmistava koulutus. Koulutukseen hakeudutaan lähettämällä hakulomake oppilaitokseen (ks. alkava koulutus ja seuraa lehti-ilmoitteluamme).
Työttömien mahdollisuus osallistua omaehtoiseen opiskeluun menettämättä työttömyysetuutta on parantunut vuoden 2010 alusta alkaen. Opiskelun alkaessa henkilön tulee olla vähintään 25-vuotias ja työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa. Opiskelusta tulee sopia TE-toimiston kanssa pääsääntöisesti ennen opintojen aloittamista. Omaehtoisen opiskelun tulee olla päätoimista. Opiskelun kestolle ei ole asetettu vaatimuksia, mutta työttömyysetuutta voi saada enintään 24 kuukautta opintokokonaisuutta kohden. Omaehtoisessa koulutuksessa on työvoimakoulutuksesta poiketen opiskelija- ja tutkintomaksu, joka kuuluu opiskelijan maksettavaksi.
Lisätietoja löydät täältä tai lähimmästä TE-toimistosta.
Työvoimakoulutus
Työvoimakoulutus on työhallinnon rahoittamaa koulutusta. Se on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille työnhakijoille sekä työttömyysuhan alaisille 20 vuotta täyttäneille henkilöille. Työvoimakoulutukseen haetaan te-toimiston kautta.
Työvoimakoulutuksen ajalta opiskelijalle voidaan maksaa koulutustukea tai työmarkkinatukea sekä ylläpitokorvausta. Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta eikä opiskelijan käyttöön tulevasta opiskelumateriaalista peritä oppimateriaalikustannuksia.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, joka pohjautuu työssäoppimiseen ja jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävällä tietopohjaisella koulutuksella.
Oppisopimuskoulutuksessa perustutkinto kestää yleensä 2 - 3 vuotta, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto 1 - 2 vuotta ja muu koulutus keskimäärin 6 - 12 kk.
Oppisopimus edellyttää työpaikkaa, jonka opiskelija hankkii itse. Koulutusajalle sovitaan koulutussopimus, jonka osapuolina ovat työnantaja ja opiskelija. Koulutuksen ajalta opiskelija saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja muut sopimuksen mukaiset työedut. Tietopuolisen opetuksen aikana opiskelija on oikeutettu saamaan päivärahaa korvauksena ansionmenetyksestä. Myös yrittäjillä on mahdollisuus kouluttautua oppisopimuksella. Lisätietoa oppisopimuksesta löydät täältä.
Kysy lisää:
Eija Hämäläinen
p. 044 703 7899
eija.hamalainen(at)oakk.fi
Henkilöstökoulutus
Työnantajien henkilöstölleen kustantamaa koulutusta, joka usein on lyhytkestoista. Koulutus suunnitellaan työyhteisön tarpeita vastaavaksi.

