Oppisopimuskoulutus
Osatutkinto: Mielenterveys- ja päihdetyön opinnot
Ajankohta
Koulutus alkaa 12.1.09. Koulutuksesta on infotilaisuus 10.12.08
Hakuaika päättyy
31.12.2008
Pääsyvaatimukset
Oppisopimuskoulutukseen osallistuminen edellyttää työsuhdetta tutkinnon tavoitteiden mukaisissa työtehtävissä opiskeluaikana tai yrittäjänä toimimista. Opiskelijan tulee itse hankkia työpaikka ennen oppisopimuskoulutuksen aloittamista. Koulutus on tarkoitettu jo sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) suorittaneille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan suorittamalla mielenterveys- ja päihdetyön suuntautumisvaihtoehdon. Koulutus soveltuu erityisen hyvin mielenterveys- päihdeongelmaisten parissa jo työskenteleville.
Toteutustapa
Tutkinnon osan suorittamisen arvioitu kesto on noin vuosi. Koulutukseen osallistujille laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Lähiopetus järjestetään Oulun Aikuiskoulutuskeskuksessa. Koulutuksen tietopuolinen opiskelu toteutuu oppilaitoksessa kahtena iltana viikossa ja noin yhtenä/kahtena lauantaina kuukaudessa. Oppimisen pääpaino on työpaikalla tapahtuvassa työssä oppimisessa. Työnantajan tai hänen edustajansa tulee antaa oppimista tukevia työtehtäviä sekä ohjata ja arvioida opiskelijan suorituksia.
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitaja, valinnaisen tutkinnon osan tutkintosuorituksineen. Opinnot suoritetaan opetushallituksen laatimien tutkinnon perusteiden pohjalta laaditun opetussuunnitelman mukaan.
Sisältö
Koulutuksesta on infotilaisuus 10.12. klo 17.00 osoitteessa Kotkantie 3 (luentosali). Ilmoittautuminen infotilaisuuteen 5.12. mennessä OAKK:n toimistoon, sähköposti: asiakaspalvelu(a)oakk.fi tai puh. 08 -558 47711.
Näyttötutkinnossa ammattitaito osoitetaan käytännön työssä. Näyttötutkinnon arviointi toteutetaan kolmikantaisena eli arvioijina toimivat työnantajan, työntekijöiden ja koulutuksen edustajat. Valtakunnallinen tutkintotoimikunta antaa todistuksen tutkinnon osan suorittamisesta.
Kustannukset
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta, lukuun ottamatta opetushallituksen perimää tutkintomaksua, joka on 50,50 euroa. Opiskelija saa verotonta koulutuskorvausta tietopuolisen opetuksen ajalta, mikäli työnantaja ei maksa tällöin palkkaa. Työnantaja saa opiskeluajasta korvauksen, joka on tutkintokohtainen ja sovitaan erikseen jokaisen opiskelijan kanssa. Työtön työnhakija voi saada palkkatukea oppisopimuskoulutuksen aikana (vaatii työhallinnon päätöksen).
Muuta
Hakeudu koulutukseen 31.12.2008 hakulomakkeella, jonka saat www-sivuilta www.oakk.fi/alkava oppisopimuskoulutus tai toimistosta, p. (08) 558 47711.
Yhteyshenkilö(t)
Oppisopimuskoordinaattori Juha Janhunen, puh. 044 703 7756, juha.janhunen(a)oakk.fi tai Tuula Vaara, puh 044 703 7801, tuula.vaara(a)oakk.fi

