Puhtauspalvelu
Puhtaanapidon asiantuntijaksi?
Noin 100 000 puhdistuspalvelualan ammattilaista huolehtii meidän jokaisen hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä joka päivä. Ala on viime vuosina voimakkaasti koneellistunut ja koulutuksen merkitys on noussut - jokainen meistä osaa siivota kotinsa hyvin, mutta ne taidot eivät riitä julkisten tilojen puhtaanapitoon. Laitoshuoltajan ammattitutkinto antaa vankan ammattitaidon alalle. Laitoshuoltaja toimii työssään puhtaanapidon asiantuntijana erityyppisissä asiakaskohteissa teollisuushalleista, kaupan tiloihin ja sairaaloihin.
Kotityöpalvelujen ammattitutkinto – ammattilainen arjen askareisiin
Kotityöpalvelu on uusi elinkeino ja sen markkinat ovat kasvussa. Yritysten moniosaamiseen, luotettavuuteen ja ammattilaisuuteen perustuville palveluille on kysyntää. Kotityöpalvelujen työllisyystilanne on hyvä, ammattitaitoisista tekijöistä on jopa pulaa (v. 2009). Alan työllisyyttä ylläpitää palveluiden luonne, sillä perustyön, kuten kotisiivouksen tarve, on jatkuva suhdanteista riippumatta. Myös työelämän lisääntyvä kiire ja väestön ikääntyminen tuo työtilaisuuksia. Kotityöpalvelu on osa avohoitoa kotisairaanhoidon, kotikuntoutuksen, jalkahoidon, hiusten kotileikkuupalvelun ja muiden palveluiden rinnalla.
Kotityöpalvelun ammattilainen vastaa kodeissa ihmisen jokapäiväisestä hoivasta, aktiviteeteistä, asioiden hoitumisesta sekä kodin ja sen ympäristön siisteydestä, huollosta ja kunnostuksesta. Kotityön ammattilainen työskentelee asiakkaiden kodeissa joko palveluja tuottavan yrityksen, yhdistyksen tai julkisen työnantajan työntekijänä alan yrityksessä tai yrittäjänä kuten itsenäisenä ammatinharjoittajana. Koulutuksen kautta voit vahvistaa ja laajentaa omaa osaamistasi monipuolisen työn eri osa-alueilla.
Henkilöstökoulutus
Koulutustarjontaamme kuuluu myös ajankohtainen henkilöstökoulutus organisaation kaikille tasoille, sekä työnjohdolle että työntekijöille. Aihepiireinä on mm. tiimityöskentely puhdistuspalvelualalla, työturvallisuuskorttikoulutus, hyvinvoiva laitoshuoltaja (työkyky, työssä jaksaminen), siivouskoneiden hyödyntäminen sekä työnsuunnittelu. Katso myös lyhytkoulutuksista, mitä lyhytkoulutuksia meillä on alkamassa.
Kysy lisää:
Hannele Pesonen puh. 044 703 7725
Henkilöstökoulutus ja kotityöpalvelu: puh. Kirsi Hemmilä puh. 044 703 7737
Katso myös:
Onnenpyöräpeli
Puhdistuspalvelualan esittelyvideo
Oppimisympäristö
Näyttötutkintomahdollisuudet OAKK:ssa


