- EU-projektit
- Tyke-hankkeet
- Muut projektit ja hankkeet
- Päättyneet projektit

TOKI - työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti
TOKI – TYÖELÄMÄN OHJAUSOSAAMISEN KEHITTÄMISPROJEKTI
1.3.2010 – 28.2.2013
Oulun Aikuiskoulutuskeskus hallinnoi ja toteuttaa TOKI-projektia vuosina 2010-2013 Pohjois-Pohjanmaan alueella. Projektia rahoittavat Euroopan Sosiaalirahasto (ESR)/Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä projektiin osallistuvat työyhteisöt.
Projektin tavoitteena on kehittää työyhteisöjen uraohjaustoimintaan liittyvää osaamista ja toimintatapoja. Projekti kouluttaa työyhteisöjen esimiehiä ja muita avainhenkilöitä, jotta heidän tietonsa ja taitonsa ohjata ja neuvoa työntekijöitä ammattitaidon ylläpitoon, päivittämiseen ja kohottamiseen liittyen lisääntyvät.
Tervetuloa tutustumaan TOKI-projektin ideaan ja koulutusohjelman sisältöön: Koulutusesite
Aiemmin tapahtunutta:
Projekti järjesti Aikuiskoulutustreffit Oulussa pe 23.9. Noin 50 henkilöä työyhteisöstä treffaili, kahvitteli ja verkostoitui aamupäivän aikana. Kiitos osallistujille! Tapahtuma oli osa Taitoa työelämäohjaukseen -koulutusohjelmaa ja avoin myös yleisölle.
Projekti järjesti osana Taitoa työelämäohjaukseen -koulutusohjelmaa yleisöllekin avoimen seminaarin "Pitempi työura - miten se on mahdollista?" Oulussa Hotelli-ravintola Lasaretissa perjantaina 10.6.2011. Seminaari koostui asiantuntijapuheenvuoroista ja -katsauksista aiheeseen, työntekijöiden kokemuksista sekä työnantajien hyvistä käytännöistä. Seminaariin osallistui noin 100 henkilöä Pohjois-Pohjanmaalta.
Seminaariaineistot:
Päivi Savilampi: Oikeanlaisilla otteilla lisävuosia työelämään
Maisa Karjula: Ikääntyvän työntekijän muotokuva
Kuvia seminaarista: kuva1, kuva2, kuva3, kuva4, kuva5, kuva6, kuva7, kuva8, kuva9, kuva10
Taitoa työelämäohjaukseen -koulutusohjelman ensimmäinen koulutuspäivä ja yleisöllekin avoin seminaari "Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä" järjestettiin ke 26.1.2011 Hotelli-ravintola Lasaretissa Oulussa. Seminaariin osallistui 140 esimiestä ja työyhteisön avainhenkilöä ympäri Pohjois-Pohjanmaan.
Seminaariaineistot:
Ilkka Halavan ja Mika Pantzarin EVA raportti "Kuluttajakansalaiset tulevat! Miksi työn johtaminen muuttuu?" löytyy sähköisessä muodossa täältä.
Kai Koivumäki, neuvotteleva virkamies, TEM: Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään
Laura Suorsa, toimitusjohtaja, Tutoris Oy: Miten tullaan ja miten pysytään yhtenä parhaista?
Koulutusohjelman aikataulu, ryhmä Oulu:
26.1. Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä -seminaari
25.2. Ohjaus esimiehen työvälineenä, ohjaustaidot ja -menetelmät
25.3. Osaamiskartoitukset työssä kehittymisen välineenä
29.4. Esimiehen keinoja kohtaamiseen ja vaikeista asioista puhumiseen
13.5. Kehityskeskustelut - miten luottamukseen johdatellaan ja suunnitellaan tulevaa?
10.6. Pitempi työura - miten se on mahdollista? -seminaari
26.8. Työnantajan mahdollisuudet -koulutustietoutta, järjestelmä ja rahoitus
23.9. Koulutustreffit ja työelämäohjauksen työpajat
19.10. Voi hyvin esimies! Kokemuksellinen työhyvinvointipäivä
Koulutusohjelman aikataulu, ryhmä Raahe 1:
26.1. Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä -seminaari
3.3. Ohjaus esimiehen työvälineenä, ohjaustaidot ja -menetelmät
1.4. Osaamiskartoitukset työssä kehittymisen välineenä
29.4. Esimiehen keinoja kohtaamiseen ja vaikeista asioista puhumiseen
18.5. Kehityskeskustelut - miten luottamukseen johdatellaan ja suunnitellaan tulevaa?
10.6. Pitempi työura - miten se on mahdollista? -seminaari
26.8. Työnantajan mahdollisuudet -koulutustietoutta, järjestelmä ja rahoitus (Oulussa)
23.9. Koulutustreffit ja työelämäohjauksen työpajat (Oulussa)
1.11. Voi hyvin esimies! Kokemuksellinen työhyvinvointipäivä
Koulutusohjelman aikataulu, ryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä:
26.1. Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä -seminaari
1.3. Ohjaus esimiehen työvälineenä, ohjaustaidot ja -menetelmät
8.4. Osaamiskartoitukset työssä kehittymisen välineenä
28.4. Esimiehen keinoja kohtaamiseen ja vaikeista asioista puhumiseen
26.5. Kehityskeskustelut - miten luottamukseen johdatellaan ja suunnitellaan tulevaa?
10.6. Pitempi työura - miten se on mahdollista? -seminaari
2.9. Työnantajan mahdollisuudet -koulutustietoutta, järjestelmä ja rahoitus
30.9. Työelämäohjauksen syventävät työpajat
3.11. Voi hyvin esimies! Kokemuksellinen työhyvinvointipäivä
Sinua konsultoivat:

Projektipäällikkö Teea Oja
puh. 044 703 7890
teea.oja(at)oakk.fi

Projektikoordinaattori Marja Keväjärvi
puh. 044 703 7819
marja.kevajarvi(at)oakk.fi
Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy, Kotkantie 3, 90250 OULU
Käyntiosoite: Nahkatehtaankatu 2, 3. krs., 90100 OULU

