Oppisopimuskoulutus
Tutkinnon osa: Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala - MUUTAMA VAPAA PAIKKA
Ajankohta
Koulutus alkaa syyskuussa 2012. Koulutuksen kesto on n. 1 vuosi.
Hakuaika päättyy
09.09.2012
Pääsyvaatimukset
Tutkinnon osa soveltuu erityisen hyvin lasten parissa esim. päiväkodeissa työskenteleville sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon jo omaaville, joilta puuttuu lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala.
Näyttötutkinnon suorittaminen edellyttää aikaisempaa soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan tutkintoa.
Oppisopimuskoulutukseen osallistuminen edellyttää työsuhdetta tutkinnon tavoitteiden mukaisissa työtehtävissä opiskeluaikana tai yrittäjänä toimimista. Opiskelijan tulee itse hankkia työpaikka ennen oppisopimuskoulutuksen aloittamista. Yrittäjänä toimivan opiskelijan tulee itse sopia tutor-yritys tai kunnallinen yksikkö, joka vastaa työssä oppimisen ohjauksesta.
Oppimisen pääpaino on työpaikalla tapahtuvassa työssä oppimisessa. Työnantajan tai hänen edustajansa tulee antaa oppimista tukevia työtehtäviä sekä ohjata ja arvioida opiskelijan suorituksia.
Ammattitaitoa täydennetään osallistumalla valmistavaan koulutukseen henkilökohtaistamissuunnitelman mukaisesti.
Myös koko perustutkinnon suorittaminen on mahdollista oppisopimuksena.
Toteutustapa
Lähiopetus toteutetaan Oulun Aikuiskoulutuskeskuksessa noin 4 iltana ja yhtenä lauantaina kuukaudessa.
Tutkinto suoritetaan osallistumalla tutkintotilaisuuteen, jossa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitaja, valinnainen tutkinnon osa, joka on lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala.
Osatutkinto soveltuu erityisen hyvin lasten parissa esim. päiväkodeissa työskenteleville, joilta puuttuu lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala.
Kustannukset
Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta, lukuun ottamatta opetushallituksen perimää tutkintomaksua, joka on 58 euroa. Opiskelija saa verotonta koulutuskorvausta tietopuolisen opetuksen ajalta, mikäli työnantaja ei maksa tällöin palkkaa. Työnantaja saa opiskeluajasta korvauksen, joka on tutkintokohtainen ja sovitaan tapauskohtaisesti. Työtön työnhakija voi saada palkkatukea oppisopimuskoulutuksen aikana (vaatii työhallinnon päätöksen).
Peruutus
Pidätämme oikeuden peruuttaa koulutus tai siirtää se muuhun ajankohtaan, mikäli ei ole riittävästi soveltuvia hakijoita.
Muuta
Hakeudu koulutukseen 20.8.2012 mennessä hakulomakkeella, jonka saat avattua alla olevasta linkistä, tai toimistosta, p. (08) 558 47711. Koulutuksen alkaminen edellyttää 10 opiskelijaa.
Yhteyshenkilö(t)
Oppisopimuksesta saat lisätietoa:
Oppisopimuskoordinaattori Juha Janhunen, p. 044 703 7756
Koulutuksen sisällöstä:
Kouluttaja Pirjo Pokkinen, p. 044 703 7798
Sähköpostia voi laittaa muodossa etunimi.sukunimi@oakk.fi

